Luin eilen Kari Levolan kirjoittaman lastenkirjan Kissan koti (Tammi, 2008). Kirja kertoo tarinan, joka on yhtä aikaa satua ja totta...

On kevätkesän aamu. Kissa katselee vintin salmiakki-ikkunasta, kun sen vanhaa isäntää kannetaan paareilla autoon. Kissa on taas yksin, alkaa sen yhdeksäs elämä. Vintillä on varasto ruokaa ja vettä, siellä voi nukkua ja katsella unia Jupiterista. Kissa pysyy piilossaan, kun talossa käy isännän sukulaisia ja remonttimiehiä. Se tulee esiin vasta kun taloa käy katsomassa perhe, jossa on pieni tyttö. Kissan kaulapannasta löytyy lappu:

"Kuka taloon muuttaakin, pitäkää kissasta hyvää huolta. Hänen nimensä on Kaarle XXIV. Kenen kädestä hän suostuu syömään, saa sanoa Kalleksi."

Kissa ja tyttö löytävät yhteisen kielen. Tytön nimi on Ulla, mutta hän sanoo voivansa olla Silvia, jos he kerran leikkivät kuninkaallisia. Tytön kanssa leikkiessään kissa tuntee itsensä jälleen nuoreksi. Se nukkuu tytön vieressä, ja he päättävät katsoa yhteistä unta, jossa tekevät kuninkaallisen valtiovierailun Jupiteriin asti.

Kesä on kaunis ja puutarha kukkii. Mutta kissa hengästyy ja joutuu jo pienistäkin ponnisteluista haukkomaan henkeä. Se on nuori kissa vain muistoissaan. Yhtenä iltana, kun on taas sovittu yhteisistä Jupiter-unista, kissa hyvästelee tytön, livahtaa yöhön ja lähtee Jupiteria kohti pistämään kaiken kuntoon tytön unia varten.

Tämä kirja pääsee mukaan vinkkikassiini.