Se on sitten taas uusi vuosi. Mitenhän sen taas osaa päivämäärän perään kirjoittaa, ihan erilaisen luvun . Uudenvuoden aikaan tavataan vissiinkin tehdä lupauksia... paitsi minä en tee, en enää. En niihin oikein usko. Paitsi yritänpä kuitenkin luvata lukevani tuota kirjapinoa pienemmäksi!

Joulunaika ja loppuvuosi meni ihan höpöksi. Sairastelin, eikä lukeakaan oikein jaksanut. Joulupukki muisti kirjanystävää kahdella houkuttelevalla kirjalla (Cornwellin uusin Scarpetta-kirja Valokeilassa ja Montgomeryn Annan jäähyväiset), mutta en vielä antanut itselleni lupaa niihin tarttua. Ensin pitää saada edes jonkin verran noita töistä tuotuja vietyä takaisin!

Jotain sentään lueskelin, ja siis tosiaan nimenomaan lueskelin. Joskus muinoin kummastelin että miksei sitä voi kirjaa jättää kesken jos ei oikeesti kiinnosta. Nyt se taito on alkanut löytyä, ja monikin kirja sai jäädä kesken. Voihan sitä joskus yrittää uudestaan, ehkä. Tämän kohtalon kokivat ainakin tuo sivupalkissa pitkään roikkunut Cassandra Claren Tuhkakaupunki (Otava, 2010) ja Pierre Pevelin Kardinaalin miekat (Gummerus, 2010). Tuo Tuhkakaupunki on nuorten fantasiasarjan (Varjojen kaupungit) toinen osa. Eka osa oli ihan ok, mutta tämä toinen ei jotenkin jaksanut enää viehättää. Takakannesta lyhyesti: "Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, ei varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä."

Kardinaalin miekat puolestaan on uuden sarjan aloitusosa, enemmän aikuisille tarkoitettu, niin ainakin luulisin. Tai ei ainakaan kovin nuorille. Takakannesta lainaten: "Pariisi 1633. Louis XIII hallitsee Ranskaa, mutta todellinen valta on kardinaali Richelieun käsissä. Hän pitää jatkuvasti silmällä kruunun vihollisia, salamurhaajia ja vakoojia, mutta tällä erää hänellä on vastassaan vihollinen, joka ei kaihda mitään keinoja. Nouseva uhka on kaikkea muuta kuin maallinen - salattu ryhmittymä saa voimansa lohikäärmeistä sellaisina kuin ne muinoin olivat: hirvittäviä ja täysin armottomia. Richelieu kutsuu apuun erinomaisen miekkamiehen, uskollisen upseerin ja loistavan johtajan kapteeni La Farguen.Tämän on koottava uudelleen eliittijoukkonsa Kardinaalin miekat."  Tämä kirja veti enemmän puoleensa, mutta luovutettava oli silti. Kirja vaikuttaa jännittävältä, idea on hyvä, mutta toteutus ei ihan toimi. Henkilöitä tuntui olevan liikaa, ja tapahtumat "hyppivät" liikaa. Minä rukka en pysynyt perässä, en.

Jotakin sentään sain luettua ihan oikeasti. Rakastaa, ei rakasta on pohjoismaisten novellien kokoelma, nuorille kirjoitettu. Kirja on ilmestynyt samaan aikaan kaikissa Pohjoismaissa, yhteensä kahdeksalla kielellä. Siinä on novelleja kuudeltatoista eri kirjailijalta kahdeksasta eri maasta: Islannista, Grönlannista, Norjasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta, Färsaarilta ja Saamenmaasta. Suomesta mukana ovat Sari Peltoniemen Arpi ja miekka ja Kari Levolan Kuusiaita. Kaikki novellit kertova nuorten rakkaudesta ja tunteista. Minulle novellit ovat aina olleet jotakin suhteellisen vaikeasti käsitettävää (johtuisiko niistä epätoivoisista novellianalyyseista lukion äikäntunneilla, en tykännyt niistä yhtään - en yleensäkään halua analysoida lukemaani liikaa!), mutta vähitellen olen oppinut pitämään niistä. Tässäkin kokoelmassa on mukana tosi hienoja novelleja, oivaltavia juttuja. Kunhan jaksaa kestää niiden lyhyyden ja "kesken jäämisen" tunteen, mikä joistakin jää. Pitänee miettiä, olisiko tästä vinkkikirjaksi.