Tuli taas tutustuttua uuteen kirjailijaan. Siis minulle uuteen... Jostakin kumman syystä (ehkäpä kirjojen takakansien perusteella?) Esko-Pekka Tiitinen on kirjailija, josta minulla ei ole ollut kovinkaan kummoista käsitystä. Eikä tämäkään juuri lukemani Villapäät (Tammi, 2008) takakantensa perusteella juuri houkutellut. Mutta kun kerran Finlandia junior -ehdokkuus on tällekin kirjalle tullut osaksi, niin tuntui pieneltä velvollisuudelta lukea se. Kerrankin kävi niin, että kirja osoitti olevansa odotuksiani parempi. :) Ei nyt ehkä mikään mestariteos, enkä välttämättä ymmärrä, miksi tämä olisi palkinnon arvoinen, mutta onneksipa en tuohon raatiin kuulu.

Kirja kertoo 15-vuotiaasta Timpasta, joka ei tunnu sopeutuvan uudelle paikkakunnalle. Musiikintunti tuo kuitenkin tullessaan "kitaraherätyksen", ja niin saa alkunsa neljän hengen bändi nimeltä Villapäät. Tuo otsikossa mainitsemani yhteinen aate on tässä kirjassa Punainen Risti, jonka tilaisuudessa bändin on tarkoitus esiintyä. Takakannen perusteella etukäteen pelkäämäni tasoista idealistista maailmojen syleilyä kirjassa ei onneksi esiinny, vaan se jäi omaksi ennakkoluulokseni.

"Ihan kivaa" parempi, mukavan lämminhenkinen kirja, positiivinen yllätys!

B415D9C191C11A3F2736A9CCD64EF3C4.png