Sarah Prineasin Taikavaras (Tammi, 2008) aloittaa uuden nuorten fantasiasarjan, josta olen kuullut povattavan uutta Harry Potteria. Aika näyttää, kuinka käy. Päähenkilö on nuori katupoika ja taskuvaras Connwaer, jota Conniksi kutsutaan. Hän asuu Ehtoisan kaupungissa, jonka joki jakaa kahteen osaan: herttuattaren hallitsemaan Aamunkoihin ja Illankajoon, jota puolestaan pitää otteessaan Alivaltias. Kaupunkia pitää elossa taikuus, joka jostakin syystä on vähenemässä. Niinpä kaupunkia uhkaa tuho.

Conn pääsee erilaisen elämän alkuun varastamalla neuvosmaagi Ikimys Liiholasin velhokiven. Connille olisi kaiken järjen mukaan pitänyt käydä todella huonosti, mutta kun näin ei käynytkään, velho kiinnostuu Connista. Niinpä Conn pääsee Ikimyksen oppipojaksi, ja samalla suuren tehtävän eteen: heidän on saatava selville, mistä taikuuden väheneminen johtuu. Velho-opintojen etenemiseksi Connin on kuitenkin löydettävä kuukauden kuluessa itselleen velhokivi - muuten hänen on palattava takaisin Illankajon kujille.

En nyt osaa tosiaankaan sanoa, onko Connista Harry Potterin manttelinperijäksi, mutta suht lupaavalta tämä kirja vaikutti. Kirjan kanssa ei ennättänyt pitkästyä, niinkuin valitettavan monen fantasiakirjan kanssa ainakin minulle käy...